Ohjelma
Valkea
torstai | 18:30–19:30
Oulu2026-lava
Valkean musiikissa yhdistyvät indie-estetiikka ja pop-rockin tarttuvuus. Viime vuosina yhtye on valmistellut toukokuusa julkaistavaa debyyttialbumiaan yhteistyössä tuottaja-miksaaja Aake Lämsän kanssa. Valkean tarina sai alkunsa jo vuonna 2013 Tatu Palon sooloprojektina. Alkuvuosina 2014-15 projekti haki musiikillista suuntaansa ja kokoonpanoaan sekä Oulussa että Berliinissä, jääden tämän jälkeen viettämään hiljaiseloa useammaksi vuodeksi. Vuonna 2019 Valkea palasi bändinä julkaisemalla EP:n Suurkaupunki, jonka myötä yhtyeen kokoonpano ja oma tyyli oli löytynyt.