Qstockissa työskentelee noin 2 000 työntekijää, jotka mahdollistavat festivaalikansan palvelun aina ensimmäisen aitapalan pystytyksestä asiakaspalvelutyöhön ja viimeisen purkutehtävän suorittamiseen saakka. Työyhteisössä jokaisella jäsenellä on suuri merkitys festivaalikansan ja artistien viihtyvyyden takaamiseksi. Tule sinäkin mukaan toteuttamaan juhlavuoden Qstockia 2023!
Sivulta löytyy tietoa erilaisista tehtävistä Qstockissa, rekrytointitilannetta päivitetään vuoden mittaan.
Kuva: Riika Lantto | Qstock 2022
Haku auki!
Qstockissa on mahdollisuus toimia vapaaehtoisena erilaisissa festivaalin järjestämistä koskevissa avustavissa tehtävissä kuten esimerkiksi catering-tiimissä, infopisteellä tai vaikkapa jo festivaalin rakennusviikolla alueen somistustehtävissä. Valtaosaan tehtävistä vaadimme 18 vuoden ikää, mutta nuoremmillekin 15 vuotta täyttäneille löytyy tekemistä.
Kuva: Lassi Karvonen | Qstock 2022
Qstock palkkaa ahkeria janonsammuttajia baaritöihin festivaaliviikonlopulle 28.-29.7.2023. Oletko sinä täysi-ikäinen ja innokas asiakaspalvelija, jolla pysyy kiireenkin keskellä hymy suunpielessä? Hae mukaan Qstockin ravintolatiimiin 15.7.2023 mennessä. Hakulomakkeen löydät täältä: Hakulomake baarityöntekijäksi.
Kuva: Silja Aalto | Qstock 2022
Qstock palkkaa reippaita turvallisuuden takaajia järjestyksenvalvojan tehtäviin 28.-29.7.2023 viikonlopuksi.
Työtehtävään vaaditaan vähintään 18 vuoden ikää sekä voimassa oleva järjestyksenvalvojakortti. Hakemukseen pääset täältä: Hakulomake järjestyksenvalvojaksi.
Haku päättynyt!
Qstock tarjoaa järjestyksenvalvojakoulutusta Oulussa 15.—21.5. välisenä aikana.
Kurssilla voit suorittaa laillisen järjestyksenvalvojakortin ja samalla saat tilaisuuden liittyä Qstockin turvatiimiin.
Koulutukseen osallistumiseen vaaditaan 18 vuoden ikää sekä nuhteeton tausta.
Kurssi järjestetään Oulun Tullisalilla, osoitteessa Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu.
Kurssille osallistujien max. määrä 40 henkeä.
Kurssin kokonaiskesto 40h.
Koulutusajankohdat 15.-21.5.2023:
Mikäli tarvitset lisätietoja, ota yhteyttä:
turvallisuus @ qstock.fi
Kuva: Lassi Karvonen | Qstock 2022
Haku auki!
Qstockissa työskentelee festivaaliviikon aikana useita seuroja ja yhdistyksiä, joiden työpanos festivaaliin on todellista ryhmävoimaa! Qstock tarjoaa erilaisille yhteisöille mahdollisuuden kartuttaa rahastoaan erilaisilla projektiluontoisilla varainkeruutöillä festivaalituotannossa. Tehtäväalueisiin voivat kuulua esimerkiksi aluerakennus, narikkapalvelu, lipunmyynti, rannekkeentarkistus, purku- tai siivoustyöt. Varainkeruutyöt voidaan toteuttaa työtehtävistä riippuen noin viikkoa ennen ja jälkeen järjestettävää festivaalia sekä luonnollisesti sen aikana.
Ryhmiltä vaaditaan kuulumista ennakkoperintärekisteriin. Ilmoitathan tiedustelusi yhteydessä käytettävissä olevan ryhmän henkilömäärän, y-tunnuksen, ikäjakauman sekä aikaisemman kokemuksen varainkeruutyötehtävistä.
Lisätietoja:
aluekoordinaattori Johanna Snellman
johanna.snellman @ qstock.fi
Biisi: Art Effects – Masterpiece