Tule mukaan toteuttamaan juhlavuoden Qstockia!

 

Qstockissa työskentelee noin 2 000 työntekijää, jotka mahdollistavat festivaalikansan palvelun aina ensimmäisen aitapalan pystytyksestä asiakaspalvelutyöhön ja viimeisen purkutehtävän suorittamiseen saakka. Työyhteisössä jokaisella jäsenellä on suuri merkitys festivaalikansan ja artistien viihtyvyyden takaamiseksi. Tule sinäkin mukaan toteuttamaan juhlavuoden Qstockia 2023! 

Sivulta löytyy tietoa erilaisista tehtävistä Qstockissa, rekrytointitilannetta päivitetään vuoden mittaan.

Vapaaehtoistoiminta | Haku päättynyt

Kuva: Riika Lantto | Qstock 2022

Haku päättynyt!

Qstockissa on mahdollisuus toimia vapaaehtoisena erilaisissa festivaalin järjestämistä koskevissa avustavissa tehtävissä kuten esimerkiksi catering-tiimissä, infopisteellä tai vaikkapa jo festivaalin rakennusviikolla alueen somistustehtävissä. Valtaosaan tehtävistä vaadimme 18 vuoden ikää, mutta nuoremmillekin 15 vuotta täyttäneille löytyy tekemistä.

Baarityöntekijäksi | Haku päättynyt

Kuva: Lassi Karvonen | Qstock 2022

Haku päättynyt.

 

Järjestyksenvalvojaksi | Haku päättynyt!

Kuva: Silja Aalto | Qstock 2022

Qstock palkkaa reippaita turvallisuuden takaajia järjestyksenvalvojan tehtäviin 28.-29.7.2023 viikonlopuksi.
Työtehtävään vaaditaan vähintään 18 vuoden ikää sekä voimassa oleva järjestyksenvalvojakortti.

Järjestyksenvalvojakoulutus | Haku päättynyt

Haku päättynyt!

Qstock tarjoaa järjestyksenvalvojakoulutusta Oulussa 15.—21.5. välisenä aikana.
Kurssilla voit suorittaa laillisen järjestyksenvalvojakortin ja samalla saat tilaisuuden liittyä Qstockin turvatiimiin.
Koulutukseen osallistumiseen vaaditaan 18 vuoden ikää sekä nuhteeton tausta.

Kurssi järjestetään Oulun Tullisalilla, osoitteessa Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu.

Kurssille osallistujien max. määrä 40 henkeä.

Kurssin kokonaiskesto 40h.

Koulutusajankohdat 15.-21.5.2023:

  • ma 15.5. klo 16:30 — 22:00
  • ti 16.5. klo 16:30 — 22:00
  • ke 17.5. klo 16:30 — 22:00
  • pe 19.5. klo 16:30 — 22:00
  • la 20.5. klo 8:00 — 16:00
  • su 21.5. klo 8:00 — 16:00

Mikäli tarvitset lisätietoja, ota yhteyttä:
turvallisuus @ qstock.fi

Varainkeruutyöskentely — Seurat ja yhdistykset | Haku auki!

Kuva: Lassi Karvonen | Qstock 2022

Haku auki!

Qstockissa työskentelee festivaaliviikon aikana useita seuroja ja yhdistyksiä, joiden työpanos festivaaliin on todellista ryhmävoimaa! Qstock tarjoaa erilaisille yhteisöille mahdollisuuden kartuttaa rahastoaan erilaisilla projektiluontoisilla varainkeruutöillä festivaalituotannossa. Tehtäväalueisiin voivat kuulua esimerkiksi aluerakennus, narikkapalvelu, lipunmyynti, rannekkeentarkistus, purku- tai siivoustyöt. Varainkeruutyöt voidaan toteuttaa työtehtävistä riippuen noin viikkoa ennen ja jälkeen järjestettävää festivaalia sekä luonnollisesti sen aikana.

Ryhmiltä vaaditaan kuulumista ennakkoperintärekisteriin. Ilmoitathan tiedustelusi yhteydessä käytettävissä olevan ryhmän henkilömäärän, y-tunnuksen, ikäjakauman sekä aikaisemman kokemuksen varainkeruutyötehtävistä.

Lisätietoja:
aluekoordinaattori Johanna Snellman
johanna.snellman @ qstock.fi

 

 

 

Biisi: Art Effects – Masterpiece