Uutiset |

Uudet Soundit kampanjan shortlist julkaistu

Teoston ja kotimaiset festivaalien ”Uudet soundit” -kampanja etsi marraskuussa uusia, tuoreita esiintyjiä ensi kesän festarilavoille. Kampanjaan annettiin peräti 3800 ehdotusta, joissa esitettiin 1230 eri esiintyjää. Ammattilaisraati seuloi ehdokkaista shortlistat, joiden joukosta valitaan kolme uutta esiintyjää Ruisrockiin, Qstockiin ja Blockfestiin.

”Uudet Soundit” -kampanjalla halutaan luoda uusille, nouseville musiikintekijöille mahdollisuuksia päästä suuren yleisön tietoisuuteen. Ehdotuksia tuoreiksi esiintyjiksi kerättiin yleisöltä 5.-19.11.2024. 

Kaikkiaan kampanjaan saatiin upeat 3800 ehdotusta. Eniten ehdotuksia tuli Turun Ruisrockiin, johon esitettiin yli 900 eri esiintyjää, Oulun Qstockiin 770 esiintyjää ja Tampereella vietettävään Blockfestiin yli 500 eri esiintyjää. 

Raadin puheenjohtaja, tuottaja Riku Mattila kiittää ehdotusten tasoa.

”Mukana oli paljon varteenotettavia nimiä, joista piirtyy kuva aktiivisesta, laadukkaasta ja monipuolisesta musiikkikentästä. Oli tosi innostavaa ja tulevaisuuteen suuntaavaa nähdä, että musiikkia luodaan näin valtavan laajasti. Shortlistalle halusimme nostaa yhtyeitä ja artisteja, joilla nähtiin olevan potentiaalia nousta nykyistä yleisöään isommiksi.”

Monipuolisuutensa vuoksi tuomariston valintojen tekeminen ei ollut helppoa. Mahdollisuuksia haluttiin tarjota tekijöille, joiden laadukas musiikki ansaitsisi raadin mielestä laajempaa huomiota.

Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura kertoo, että ehdotusten laaja skaala kertoo suomalaisen musiikkikentän monimuotoisuudesta

”Ehdotuksia tuli kaikista genreistä ja hyvin erilaisen taustan omaavista esiintyjistä. Tämä kertoo hyvää suomalaisen musiikin elinvoimaisuudesta. Tästä monimuotoisuudesta on huolehdittava jatkossakin, koska musiikki on selvästi kaikkia suomalaisia yhdistävä tekijä.” 

Tuomariston shortlist ehdokkaat aakkosjärjestyksessä:

QSTOCK 25.-26.7.2025

  • Beyond Awareness: Tamperelainen metalcore-yhtye yhdistelee metallin lisäksi popin ja elektronisen musiikin elementtejä luoden omaleimaisen soundin. Moderni ote uppoaa niin perinteiseen metallikansaan kuin nuorempaankin yleisöön.
  • Block of Flats: nelihenkinen yhtye yhdistää rohkeasti eri genrejen musiikillisia elementtejä luoden tarttuvista kertosäkeistä, metalliriffeistä ja elektronisista vivahteista koostuvan soundin. Vuonna 2023 julkaistu debyyttialbumi on nostanut bändin yhdeksi Suomen rock- ja metalliskenen kiinnostavimmista tulokkaista.
  • Peltokurki: Kahden laulaja-lauluntekijän Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostaman pohjoisen duon taika perustuu vahvoihin lauluharmonioihin. Sielukasta musiikkia kiitetään myös sanoituksista ja tunnelmallisista melodioista. 
  • TINA: Miljoonia näyttökertoja kerännyt artisti Lapista, jonka uusin single ’Noitanainen’ on kerännyt suosiota erityisesti TikTokissa. Hänen musiikkiaan kuvaillaan tarttuvaksi ja helposti lähestyttäväksi – myös energinen lavapresenssi keräsi kiitoksia.
  • Ylva Haru: suomenkielistä folk-poppia tekevän laulaja-lauluntekijän soundi on yhdistelmä runsaita kitaroita ja lauluharmonioita, vahvoja melodioita sekä monivivahteista rytmiikkaa. Kaksi albumia julkaissut artisti on kerännyt jo vakaan kuulijakunnan, johon sielukas musiikki uppoaa.

    Yleisöehdotusten joukosta shortlistan valitsi viisihenkinen raati, johon kuuluu musiikin pitkän linjan ammattilaisia: puheenjohtajana toimivan tuottaja Riku Mattilan lisäksi musiikkikustantaja ja A&R Manager Semira Ketroussi, Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä, luova johtaja Kalle Kallonen sekä artistikoordinaattori Ina Westerlund

    Tuomariston valinnat ensi kesän festivaaleille julkistetaan tammikuussa 2025. ”Uudet soundit” -tittelin alla esiintyvät tuoreet tähdet pääsevät näyttämään taitojaan festarilavoille kesällä 2025. Esiintyjän kanssa solmitaan normaali sopimus ja maksetaan asianmukaiset palkkiot esiintymisestä.