Uutiset |
Uusi julkistus – Ellinoora: Pop Sinfonia –konsertti Qstockissa!
Nelinkertainen Emma-voittaja ja loppuunmyydylle Nokia Areenalle esiintynyt Ellinoora saapuu entiseen kotikaupunkiinsa yhdessä Sinfonia Lahti -orkesterin kanssa. Ainutlaatuisen Ellinoora: Pop Sinfonia -konsertin ohjelmistossa on toistakymmentä sinfoniaversiointia Ellinooran yli 10-vuotisen taiteilijauran isoimmista hiteistä.
”Ellinooran musiikki on kuin tehty esitettäväksi orkesterin kanssa. Kappaleet ovat melodisesti ja harmonisesti mielenkiintoisia, ne sisältävät suuria tunteita ja draamaa. Kaikki hienoihin orkesterisovituksiin tarvittavat ominaisuudet ovat siis musiikissa jo valmiina. Orkesterin ja popmusiikin yhdistämisellä pystytään korostamaan samanaikaisesti sekä musiikin suuruutta ja voimaa että herkkyyttä”, kapellimestari Ako Kiiski kommentoi.
”Ellinooralla itsellään on selkeä kuva siitä, mitä Pop Sinfonia pitää sisällään. On hienoa päästä toteuttamaan tätä visiota yhteistyössä Ellinooran ja upean Sinfonia Lahden kanssa.”
22-henkinen Sinfonia Lahti on kansainvälisesti menestynyt huippuorkesteri, joka on klassisen musiikin esittämisen lisäksi soittanut muun muassa Apulannan kanssa ja tulkinnut elokuvien soundtrackeja. Qstockin perjantai-illassa lavalle kipuaa myös Ellinooran oman bändi.
Artistille itselleen yhteistyöprojekti on haaveiden täyttymys.
”Haluan tarjota yleisölle konseptin, jota he eivät koskaan unohda. Pop Sinfonia tulee olemaan mieletön juttu. Tervetuloa katsomaan”, hän toteaa.
Tutustu tähän mennessä julkaistuun ohjelmaan täältä.
