Uutiset |

Oulu2026-lavan artistit julkaistu!

Oulun seudun artisteja Qstockissa esille nostavan Oulu2026-lavan esiintyjät on valittu. Linnansaaressa sijaitsevan lavan monipuolisesta musiikkitarjonnasta pääsee nauttimaan 26.-27. heinäkuuta. Linnansaareen on vapaa pääsy koko festivaalin ajan.

Oulu2026-lavalle kipuavat pohjoisia soundeja luova house-duo Winter Games, metalcore-ryhmä Lowhill, saamelainen rap-artisti Yungmiqu, punkahtava rockjoukko Taskujauheliha, monisävyinen rockyhtye Sagastrophe, melodisen metallin voimabändi Epileptica, elektronisen popin taitaja Eriika ja kansanmusiikilla yleisöä tanssittava Nope.

Lisäksi lavalla nähdään yksi myöhemmin julkistettava artisti Tartosta, yhdestä tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungeista.

Esiintyminen Oulu2026-lavalla kiinnosti paikallisia yhtyeitä ja artisteja laajalti, sillä avoimen haun kautta lähetettiin kaikkiaan 164 hakemusta.

”Hakijamäärä tuplaantui viime vuodesta. On hienoa saada lavallemme eri genrejä ja taustoja edustavia artisteja. Olemme ylpeitä alueemme musiikkikentästä, ja on hienoa tuoda sitä monipuolisesti esille matkalla kulttuuripääkaupunkivuottamme kohden”, Oulu2026:n tuottaja Erica Giacoletto sanoo.

Oulu2026 edistää oululaisten ja alueen bändien näkyvyyttä niin paikallisesti kuin kansainvälisillä showcase-festivaaleilla. Qstockin Oulu2026-lava on tärkeä osa tätä toimintaa.

Lisää artistijulkistuksia tulossa.